Luukkaisen poika

Minä saavuin OhPen pajaan,
jäin menoa katselemaan.
Siellä satalukuinen laskarivuori
yllytti koodaamaan.
Minä pelkäsin suurta Javaa,
minä pienistä fukseista pienin,
mut kun kisälli merkkasi ensimmäisen rastin
jäin seuraavaa himoitsemaan.

Minä olin Luukkaisen poika,
lähes mestari siis itsekin.
Vielä koodaisin optimoidummin kuin muut,
vielä isäänikin paremmin.

Minä nukahdin NetBeansin ääreen,
unen oliopohjaisen näin:
kuinka metodit perittiin yläluokasta mutta
konstruktoreja ei.
Abstraktius ja kuormittaminen,
kohti toimivaa ohjelmaa.
Rajapinnasta kimmelsi idea mulla,
kun sain softani kääntymään.

Minä olin...

Pajaluokan perällä on kuuma
Power Kingikin pääs loppumaan.
Mut kurssien päässä on koodauksen taito,
ovi miltei mihin vaan.

Minä olin...